Pidin yhden lihattoman viikon ja innostuin kokeilemaan uusia kasvisruokia. Tofua en muistaakseni ole ennen syönyt, joten ohjeen hain Ruokamaailman sivuilta:

270 g tofua

Tofun marinadi:

0,5 dl öljyä
1 rkl tomaattisosetta
0,5 dl soijakastiketta
2 tl hunajaa
mustapippuria
0,5 tl yrttimaustetta
2 valkosipulin kynttä

 Kasvispannu:

2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 kesäkurpitsa (n. 300 g)
300 g parsakaalia
2 paprikaa
1 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
0,5 tl mustapippuria
1 dl pähkinöitä rouhittuna
Paloittele tofu ja siirrä se kannelliseen rasiaan. Sekoita marinadin ainekset ja kaada paloitellun tofun pinnalle. Marinoi tofua vähintään kaksi tuntia. Kuori ja paloittele sipulit ja valkosipuli. Pese ja paloittele kesäkurpitsa ja parsakaali. Pese paprika, poista siemenet ja paloittele. Kuumenna öljy pannulla. Paista kasvikset pannulla. Valuta marinadi pois tofusta. Paista tofu toisella pannulla rapeaksi. Kun kasvikset ovat hieman kuullottuneet, lisää joukkoon mausteet ja vesi. Lisää tofu ja pähkinät kasvisten sekaan, kun kasvikset ovat hieman pehmenneet. Tarjoile.

Tämä oli mun makuuni ehkä liian soijainen, mutta kyllä se silti oli ihan syötävää. Pitää vielä kokeilla muitakin ohjeita ja muita tapoja marinoida tofua; senhän voi laittaa grilliinkin. 1630567.jpg